keskiviikko, 10. maaliskuuta 2010

Aku Ankka ilmaiseksi - 4 numeroa veloituksetta ja ilman postituskuluja

Nyt saat Aku Ankka -lehden ilmaiseksi 4 nron ajan.

http://www.kampanjat.net/akuankka/2010/lahja/index.php

Jotain Wikipediasta poimittua infoa lehdestä:
Aku Ankka on Sanoma Magazinesin Suomessa julkaisema viikoittainen sarjakuvalehti, joka sisältää sarjakuvia Disneyn eläinmaailmasta. Lehden maskotti ja päähenkilö on Aku Ankka, mutta on myös paljon tarinoita, joissa hän ei esiinny.

Lehden näytenumero ilmestyi 5. joulukuuta 1951 ja sitä myytiin 34 017 kappaletta. Vuoteen 1956 asti lehti ilmestyi kerran kuukaudessa, ja vuodesta 1956 marraskuuhun 1960 kaksi kertaa kuukaudessa. Aluksi lehti ilmestyi nimellä Aku Ankka ja kumppanit, mutta nimi lyheni vuoden 1955 alusta Aku Ankaksi. 2000. Akkari ilmestyi 4. tammikuuta 1995. Nykyään se ilmestyy joka keskiviikko. Helmikuussa 2005 lehteä oli ilmestynyt yli 2 500 numeroa. Useimmiten Aku Ankassa on 36 sivua, mutta myös 52-sivuisia lehtiä julkaistaan noin kolme kertaa vuodessa (tosin esimerkiksi vuonna 1997 52-sivuisia numeroita oli viisi). Lisäksi esimerkiksi vuonna 2008 julkaistiin satunnaisesti 40-sivuisia numeroita.

Helsingin Sanomat ilmaiseksi (Hesari viikoksi maksutta)

Nyt on mahdollista saada Hesari yhdeksi viikoksi ilmaiseksi. Toisin kuin nimestä voisi päätellä, niin Helsingin Sanomat tarjoaa paljon muutakin kuin Helsinki-keskeistä juttua.

http://kokeile.hs.fi/